Toivosen Eläinpuisto Ja Talonpojanmuseo

Pyörähdin lämpimillä säillä Kokkolassa ja
siitä kymmenisen kilometriä pohjoiseen päin,
Kälviällä.

Kälviällä kohteena oli Toivosen eläinpuisto.

Toivosen Eläinpuisto Ja Talonpojanmuseo
Eläinpuistontie 2
68300 Kälviä
www.elainpuisto.fi

Ja täytyypä kyllä sanoa,
että enpä ole sitten lapsuuden nauttinut eläinten touhuista
niin paljon kuin tuossa puistossa.

Siellä sitten sattui ja tapahtui kaikenlaista…

Ensimmäisenä vastaan tulivat kissanpennut.
Ne viihtyivät sylissä niin hyvin,
että nukahtelivat tuon tuosta tyytyväisenä
silittelyyn ja paijaukseen.

Yksi pennuista oli kuitenkin tutkimusmatkailija.

Sitä ei syli ja silittelyt kiinnostaneet.
Se kiipeili kissamökin vieressä olevan kanikopin katolla ja
vakoili kanien puuhia.

Aikansa keikuttuaan kanitarhan aidan reunalla
se päätti hypätä muina kissoina kanien joukkoon.

Kokonsa puolesta se sinne hyvin mahtuikin,
mutta hajut olivat pahasti pielessä.

Mikä lie sitten niin pahasti tuoksahtanut,
että se hyppäsi pikkutassuillaan kiiruusti
toiselle puolelle aitaa ja juoksi kipin kapin
siliteltäväksi ihmislasten luokse.

Possut olivat huippusuloisia tunkiessaan kärsäänsä mutaan.
Voi kun ne jaksoivat vilvoitella ja nauttia mudan suomasta viileydestä.
Saparohännät heiluivat niiden möyhiessä.

Välillä ne pötkähtivät kyljelleen ja masulleen ja milloin mitenkin.

Kaikesta kuumuudesta ja tilan paljoudesta huolimatta,
ne möhisivät itsensä vieri viereen kaveripossua.
Sorkat ojennuksessa, silmät kiinni, kärsä mudassa,
ja häntä saparolla,
mikä voisi olla enää paremmin.

Vuohilla vasta oli komia kivi keskellä vuohitarhaa.

Kokonainen vuohijoukko sillä lepäili.
Pukki kierteli ympärillä ja tarkisteli tilannetta.

Siitäkös riemu syntyi, kun isäntä tuli antamaan ruokaa.
Pukki oli sitä mieltä,
että hänen on saatava niin paljon kuin vatsa jaksaa vetää.
Siinä meinasivat vuohet ihan pukin sorkkiin jäädä.

Isäntä nauroi hyväntuulisena ja sitoi pukin sarvista aitaan kiinni.
Siihen loppui pukin komentelu.

Vuohet saivat syödäkseen ja painelivat takaisin kivelle lepäilemään.

Kun isäntä päästi pukin narusta irti, pukki katsoi vihaisesti kivelle.

Jäipä sentään jotakin pureskeltavaa pukillekin, se mahtoi tuumia.

Kukot olivat komeita.
Niin komeita,
että niitä olisi jaksanut tuijotella ihan loputtomiin.

Poro oli hieno hieno hieno.
Kauniit sarvet ja niin erikoiset koskea.

Suloiset suurisilmäiset lehmät olivat herttaisia.
Aina ne hellyttävät yhtä paljon.

Eläimillä on kaikilla omanlainen luonteensa.

Tästä esityksen päätti järjestää eläinpuiston pikkuponi.

Kuinka se on mahtanut
hypätä, ryömiä, kieriä, pyöriä
itsensä ulos aitauksesta,
joka oli kaikin tavoin suljettu.
Kukapa tietää?

Jotakin ihmeellistä se oli kuitenkin keksinyt,
koska vielä illan lopuksi se laukkaili eläinpuiston ympäri
ja moikkaili kavereita.

Kauhea metelihän siitä syntyi,
kun kaikki eläimet huusivat yhteen ääneen ponin hirnahduksiin.

Koirat hermostuivat ihan todella hurjasti ponin iltalaukasta.

Yksi koirapennuista jopa niin paljon,
että päästäkseen korkeammalle haukkumaan
se hyppi koiratarhassa muiden koirien selän päällä.

Vihaisesti se haukkui ponille WUH WU WUH WUUH WU…

Pentu rauhottui vasta, kun isäntä taas nauraen, varmoilla otteilla
pisti ponin hihnaan ja talutti takaisin aitaukseen.

Voi voi,
en ole minäkään saanut eläimistä huvia pitkään aikaan näin paljon.
Ovat ne sitten erikoista, huumoritajuista ja eläimellistä väkeä…
[www.susannamustaparta.wordpress.com]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s