Korkea sopraano

Jokin aika sitten,
tapasin naisen,
joka osasi elää täydesti omassa itsessään.

Aina tavatessamme, nainen kertoi minulle kuinka
erinomaisen musikaalisesta suvusta hän on perinyt
oman musikaalisuutensa.

Iloisesti nauraen hän hahatti,
että korkea sopraano on korkea sopraano,
siitä korkealle sopraanolle maksetaan.

Minulla oli sitten mahdollisuus kuulla tuon nauravan naisen korkeaa sopraanoa.

Hän lauloi korkealla sopraanollaan useampia lauluja,
jotka välillä sujuivat paremmin ja välillä huonommin.

’1, x, 2, ’ mitä nuotteja vain saattoi soljua ilmaan,
mutta kaikki täydestä sydämestä.

”Korkea sopraano on korkea sopraano,
siitä korkealle sopraanolle maksetaan.
Sukuni on hyvin musikaalinen,
sieltä olen korkean sopraanoni perinyt,”
kertoili nainen jälleen tavatessamme.

Nolostuneena ja vaivautuneena,
mutta varovasti sanoin naiselle:

”Niin, onhan se niin,
mutta oletko koskaan pohtinut,
että keskittyisit ensisijaisesti laulamaan
oikein ja puhtaasti.”

Ollessani illalla kotona,
en saanut pois mielestäni tuota iloista hersyvää naista.

Ajattelin häntä siksi,
koska en täysin ymmärtänyt häntä.

Tein oman lauluharjoitukseni,
kuten tavallisesti.

Olen korkea sopraano.

Kun ääniharjoituksen edetessä laulan kaksirivisen h:ni
sekä siitä ylös päin,
merkitystä on sillä,
että ääni- ja sävelharjoitus on mahdollisimman kirkas ja puhdas.

Harjoitusteni päämäärä ei ole se,
että korkealle sopraanolle maksetaan korkeasta sopraanosta.

Harjoitusteni päämäärä on työstää vahvaa ja puhdasta äänimateriaalia,
koska tarvitsen ääntä itseäni varten, työvälineenäni.

Laulu tuo iloa laulajalleen,
tietenkin jokaiselle laulajalle laulajan omista lähtökohdista käsin.

Laulu voi tuoda iloa tai kärsimystä kuulijalleen.

Kumpaan se sitten kallistuukin,
on kuulijan korvissa.

” Ilo Elää Laulussa.”

[www.susannamustaparta.wordpress.com]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s