Vainojen Uhrien muistopäivä

Vainojen uhrien muistopäivä oli alunperin
holokaustin uhrien muistopäivä.

27. päivä tammikuuta 1945.
Tuona päivänä Auschwitzin keskitysleiri vapautettiin.

Nimi muutettiin siis myöhemmin, koska kyseisenä
päivänä haluttiin muistaa kaikkia vainoista kärsineitä.

Olet ehkä kuullut seuraavan tarinan?

Kerron sen kuitenkin vainojen, ja holokaustin uhrien muistoksi.

Hieman 1900-luvun vaihteen jälkeen,
Itävallassa Wienissä asui muuan nuori mies.

Eräänä talvipäivänä Mies lähti kävelylle.
Hän saapui järvelle, jonka vesi oli jäätynyt.

Jäällä hän näki mieshenkilön,
joka äkisti katosi näkyvistä.
Mieshenkilö oli tipahtanut alas avantoon.

Nuori mies, joka oli todellinen sankari,
haki itselleen puunoksan ja huusi
avantoon tipahtaneelle:

” APU ON TULOSSA!”

Sankari-mies kulki hitaasti ja varmasti
puunoksan kanssa kohti avantoa ja
sinne tippunutta miestä.

Avannolle päästyään
Sankari ojensi puunoksan pelastettavalleen ja
sai kuin saikin tämän ylös jääkylmästä vedestä.

Avantoon tipahtanut oli myös nuori mies,
jonka Sankari-nuorukainen saatteli kotiin
varmistaakseen miehen pääsyn lämpimään.

Ennen kuin miehet erosivat toisistaan,
halusi pelastettu tietää pelastajansa
nimen ja osoitteen.

Pelastaja jätti tiedot pelastetulle ja
lähti omaan kotiinsa.

Joitakin viikkoja myöhemmin,
ilmestyi pelastajan ovelle paketti.

Paketissa oli lasilla ja kehyksin varustettu piirrustus.
Piirrustus esitti sellaisenaan tapahtuman, joka oli
käyty jäällä ja avannolla.

Paketista ei löytynyt saatekirjettä
eikä taulusta signeerausta.

Hieman myöhemmin muutti Sankari-pelastaja
toiseen Wienin kaupunginosaan ja piirrustus päätyi
uuden asunnon vintille arkkuun.

Kului vuosi ja ensimmäinen maailmansota puhkesi.
Sankari-pelastaja taisteli urheasti Italian tulilinjalla.

Vuonna 1918 hän vihdoin palasi kotiinsa.
Mies meni naimisiin ja sai lapsen.
Hän oli onnellinen.

Sitten Itävaltaan saapuivat natsit.

Sankari-mies ja hänen perheensä lähetettiin keskitysleirille.
He joutuivat eri leireille ja toisistaan eroon.

Kun Sankari-pelastaja palasi 1945 takaisin Wieniin,
vaimo ja lapsi olivat kuolleet.

Mies sai takaisin kotinsa, mutta kaikki huonekalut ja
muut esineet oli varastettu.

Mies meni vintille ja löysi sieltä arkkunsa, joka
oli ollut siellä ensimmäisestä maailmansodasta
lähtien.

Mies kuljetti arkun asuntoonsa ja
käytti sitä istuimenaan.

Eräänä päivänä Mies avasi arkun.
Hän etsi arkun sisältä löytyisikö
sieltä mitään mitä hän voisi myydä.

Arkussa lepäsi taulu, tuo piirrustus,
jonka Mies oli saanut pelastetultaan.
Taulun suojalasi oli mennyt pahasti rikki.

Mies otti piirrustuksen irti kehyksistä
ja käänsi sen nurin.

Piirrustuksen takapuolella luki:

Lämmin Kiitos Pelastajalleni.
Adolf Hitler.

En tiedä,
pitääkö kertomuksen jatko paikkaansa,
mutta se jatkuu näin, että luettuaan piirrustuksen
takana olevan kiitostekstin ja piirrustuksen tekijän
allekirjoituksen,
Sankari-Mies oli menehtyä syyllisyydentuntoonsa.

Pohdiskelen tuossa kertomuksen loppussa sitä,
mikäli se ylipäätään pitää paikkansa,

että olisiko Sankari-mies toiminut kuitenkaan
pelastushetkellä toisin, vaikka häntä olisi
etukäteen varoitettu tulevista tapahtumista.

Olisiko hän siis jättänyt Adolf Hitlerin
kuolemaan hyisen kylmään avantoveteen?

Jostakin syystä en jaksa uskoa sitä.
Miksi hän olisi tuominnut Hitlerin ennen
Hitlerin tekoja?

Kaikkinensa ikävän surullinen yhteensattuma,
joka sai arvaamattoman päätöksen,

1,5 miljoona keskitysleirillä kuollutta.

Sytytän kynttilän Heille Kaikille.
Lämpimät ajatukseni lähetän sieltä selvinneille.

[www.susannamustaparta.wordpress.com]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s