…hash or grass or stuff… or… or… stuff and hash and grass…

Eräänä lämpimänä, kesän lopun iltana
joskus 90 – luvulla, olin tanssimassa
ystävieni kanssa Helsingin yössä.

Tanssimme hikisinä ja intoa täynnä
kuumassa ja savuisessa ravintolassa.

Tuohon aikaan ravintoloissa sai polttaa
savukkeita, vaikkakin niissä iloisesti
savukkeiden lisäksi myös polteltiin

…hash or grass or stuff…

or… or…

stuff and hash and grass…

Valomerkki oli lähes tuloillaan
ja viimeiset tanssit alkamassa.

Istuin tanssilattian vieressä,
leppoisasti keskustellen tai
musiikin yli huutaen Nahkaliivistä
Herrasmiestä vastapäätä.

Samassa viereeni ilmestyi
toinen Herrasmies, joka
ehdotti josko tanssisimme
yhdessä.

”Tietenkin tansimme,” vastasin.

Hetken tanssittuamme,
valot välkkyivät ja musiikki loppui.

Tanssit olivat nyt ravintolassa päättyneet.

Tanssipartnerini ehdotti,
että voisimme jatkaa
tansseja hänen luonaan.

Hän voisi jopa opettaa minulle salsan perusteita.

Tuohon ratkaisuun päädyimme yhteistuumin.

Ennen lähtöämme Mies päätti kuitenkin pyytää
ravintolassa asiakkkaana olleelta toiselta
mieheltä savukkeen. Hänen omat savukkeensa
olivat jo loppuneet.

Hitaasti kävellen lähestyimme Miehen kotia.

Mies ehdotti,

että pysähtyisimme hänen saamansa savukkeen
ajaksi erään talon kulmaukseen.

Niin teimme.

Ja minäkin, joka en polttanut, päätin tehdä
poikkeuksen ja olla kahden henkosen
ajan seurapolttaja.

Reippaasti nuo pari henkeen vetäen, tunsin kuinka
kurkunpäätäni poltti ja kipu levisi kaikkialle.

Päästyämme vihdoin Miehen kotiin, emme juoneet mitään.

Yritin tanssia Miehen askeleiden perässä salsaa…

Kas kummaa, muuta en sitten illasta muistakaan.

Enkä ihan seuraavasta aamustakaan.

Muistini oli kadonnut tyystin.
Viestien vastaanottokanavani olivat sulkeutuneet.

Kun sitten oikein rupesin miettimään ja muistelemaan
enkä kuitenkaan muistanut, niin enpä voinut muuta tehdä
kuin arvuutella

illan olleen joko niin tavattoman tylsä, että sitä ei kannattanutkaan muistaa,

tai että

salsan ensimmäiset askelpyörähdykset olivat saaneet
minut tosi pahasti sekaisin ja pyörryksiin,

tai että

ravintolassa ollut mies oli luovuttanut vahingossa
Tanssipartnerilleni itselleen kuuluvan
itämaisten matkojen savuke-aarteensa,
jonka tarkoitus oli viedä hänet pilviin,
ei suinkaan meitä…

Ketä siis meistä kolmesta olisi mahtanut
illan lopullinen koreografia harmittaa eniten?

Savukkeestaan luopunutta,
savukeen saanutta vai
minua???

Vastaus jäänee ikuiseksi arvoitukseksi…

Ja olkoonsa sitten niin,

sillä muutoin,
eihän sitä tiedä,

saattaisi oikein alkaa harmittamaan…

[www.susannamustaparta.wordpress.com]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s