”Homo Sapiens – Viisas Ihminen.”

Suomessa saa vastaansa jatkuvasti
erilaisia listoja, joihin jonkin sortin
aktivisti on keräämässä ihmisten
nimiä.

Eipä silti,
todella monet raapustavat nimensä niihin,
vaikka perin pohjainen ymmärrys
kokonaisuudesta puuttuisikin.

Eräs ihmis-*jaagaus tapahtui 90-luvulla,
kun mies tappoi kissan ja kuvasi sen
videonauhalle.

Nimilistoja boikotista sekä miehen
syyttämisestä ja pysäyttämisestä
levisi pika-pikaa kaikkialle.

Häneltä haluttiin evätä
ihmisenä olemisen oikeus.

Miestä pilkattiin yleisesti kissantappajana.
Ihan ihmisten yhteisellä päätöksellä.

Raakalaista vaadittiin tuomiolle.

Video päätyi nykytaidemuseo Kiasman
näyttelytilaan nykytaideteoksena.

Se vasta *veetti miehen lynkkaajia.

Uusintayrityksiä miehen halventamiseksi
ja nöyryyttämiseksi yritettiin herättää
henkiin.

Mutta niin siinä kävi,
että ’kissantappaja’ voitti nimilistat
ja massalynkkauksen.

En hyväksy eläinten kaltoin kohtelua
tai huvimurhaamista,

mutta en myöskään pidä itseäni niin tyhmänä,
että lähtisin massajahtiin vain sen vuoksi,
että minulle esitettäisiin nimilista tai
jokin muu vastaava väite totena toisesta
ihmisestä, vaikka väite olisi itsensä
Jeesus-Kristuksen kertoma.

Huonoin olo tulee silloin,
kun lapset sekoitetaan
mustaan paskaan
aikuisten toimesta. 

Maailma on jo saanut

HITLERInsä
MAOnsa
STALINinsa

SERBIAlaisten
kansanmurhan
40-luvulla,

KOSOVAnsa ja

RUANDAnsa…

SURULLISTA,
että samat ilmiöt ovat
yhä nähtävissä ja esillä
2013 – luvun arjessa;

päiväkodeissa,
kouluissa,
työyhteisöissä ja
harrastuspiireissä.

Ne esiintyvät vain pienemmässä mittakaavassa.

Tänä päivänä myös FaceBook ja *muut SoMe-yhteisöt
ovat helppoja paikkoja mustamaalaukseen,
massalevitykseen ja lynkkaukseen.

Pedo-lista ?

Onko siellä myös

Huora-lista,
Murhaaja-lista,
Natsi-lista,
Raiskaaja-lista,
Vähä-äly-lista …

”Joukossa tyhmyys tiivistyy”-sanonta
on ikävän totta.

” Homo Sapiens – Viisas Ihminen. ”

En ole koskaan ymmärtänyt mitä tuo lause tarkoittaa.

Ymmärtänyt siis;

” Homo Sapiens – Viisas Ihminen,

millä ihmeen tasolla ??? ”

Tuon sijaan olen aina ymmärtänyt lauseen:

” Homo Homini Lupus – Ihminen On Ihmiselle Susi. ”

[www.susannamustaparta.wordpress.com]

* jaagaus = jahti, metsästys.
* SoMe = sosiaalinen media
* veetti = vitutti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s