Kuopiolainen näkyjen näkijä

Ollessani työkomennuksella eräällä
kurssilla,

minulla oli varsin erikoinen ryhmä luotsattavana.

Oudoin heistä oli kuitenkin kursille
kirjoitustaitojaan hiomaan tullut mies,
joka herätti muissa opiskelijoissa
suoranaista raivoa ja inhoa.

Aikani kuuntelin hänen haukkumistaan
saamatta kuitenkaan täysin selville
mistä ihmeestä siinä oli oikein kyse.

Sitten

Iltalehden, ehkä -sanomien lööppiin napsahti otsikko,
joka kertoi isäpuolen käyttäneen nyt 12-vuotiasta
tytärpuoltaan vuosikausia seksuaalisesti hyväkseen.
Isäpuoli oli tuomittu sakkoihin ja myös vankilatuomioon.

Kurssitilojemme pihalla kävi kauhea kuhina ja hirveä riita.
Opiskelijat siellä huusivat ja riitelivät Kuopiolaisen kanssa.

Menin pihalle tiedustelemaan mistä on kysymys.

Opiskelijat raivosivat Kuopiolaiselle tämän puolustaessa
lehden hyväksikäyttäjä-isäpuolta.

Kuopiolaisen mielestä siinä ei ollut mitään pahaa,
että isäpuoli oli pakottanut tytärpuolensa seksiin kanssaan.

Kuopiolaisen mielestä oikeus oli tehnyt virheen
tuomitessaan isäpuolen sakkoihin ja vankilaan.

Vyyhti alkoi purkautua enemmän,
kun sain luettavakseni Kuopiolaisen kurssitekstejä.

Teksteissä hän kirjoitti pyhästä kirkosta,
johon otetaan vain alle 12-vuotiaita neitsykäisiä
puhkottaviksi Pyhän Jumalan nimiin.

Tekstit ovat tekstejä,
tästä olimme yhtä mieltä
dramaturgin kanssa, joka oli kirjoitusopettajana.
Jokaisella on myös oikeus ilmaista mielipiteensä.

Tekstit paljastuivat sitten kuitenkin myös kiinteäksi osaksi
Kuopiolaisen ajatusmaailmaa.

Hän kertoi, että hän on nähnyt Jumalaisen näyn,
useammin kuin kerran, jossa häntä kehoitetaan
perustamaan kirkkko.

Kirkkoon hyväksytään vain alle 12-vuotiaita neitsyitä,
jotka tulee ’vihkiä uskonnolliseen elämään neitsyyden viemisellä’.

Tamperelainen Mies-Sosionomi, joka oli tuolla kurssilla
työparinani myös, sanoi tekevänsä miehestä ilmoituksen
Mannerheimin Lastensuojeluliittoon.
(Hänellä oli kuulema suhteita liiton korkeassa asemassa
olevaan jäsenistöön.)

En tosin ymmärrä miten MLL liittyi asiaan tässä kohtaa?
Mahtoiko hän tehdä jonkinlaisen ilmoituksen, en tiedä ??

Eräänä aamuna, kun olin heräilemässä,
yksi kurssilaisista juoksi kolkuttamaan huoneistoni ovea.

Kuopiolainen näkyjen näkijä oli kadonnut.

Sen lisäksi,
hän oli rikkonut tietokoneen mykäksi.

Sinne katosivat
Kuopiolaisen Jumalaisten näkyjen näkijän,
samoin kuin
muidenkin kurssilaisten tekstit.

Tuon aamun jälkeen kurssilaisten tunteet purkautuivat.

Outo kireys ja jännitys olivat poissa.

Tilalle oli tullut helpotus ja suru, mutta myös järkytys.

Toivon,

että Kuopiolainen ei ole saanut perustettua
mihinkään maailman kolkkaan
Jumalaisten näkyjensä näkemää kirkkoa.

Tai jos onkin,

niin TOIVON kaikesta Itsestäni,
että hän ei ole saanut kirkkoon
vihkittäviksi alle 12-vuotiata neitsyitä.

Meitä on moneen junaan,
mutta myös moneen kirkkoon…

Nousta Sain Aamuun
Lintujen Lauluun
Jumalan Luomiskauneuteen
Lauluista Kiitän
Aamuista Kiitän
Raikkaana Kohtaan Ne Uudelleen.

[susannamustaparta.wordpress.com]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s