Lehtinimikkeistä sanapeliksi ja sanasepoksi

Lueskelen mielelläni kielenhuollon tiedotuslehteä.
Joka kerta, kun otan tuon lehden luettavakseni,
pohdin hetkisen sen nimeä:

Kielikello.

Meillä Suomessa tuolle sanalle on myös
negatiivinen merkitys. Ihminen, joka kertoo
eteenpäin asian, jota ei olisi saanut kertoa.

Siksi onkin erityisen hauskaa, että kielikello-
sana esiintyy ammattilehden nimikkeenä.

Sanat ovat suomen kielessä sekä hauskoja
että merkityksellisiä, mutta myös moniulotteisia
ja monimerkityksisiä. Metaforallisia.

Sanoista, ja ’Kielikellosta’ innostuneena ryhdyin
tekemään listaa koomisista tai ei-koomisista,
mahdollisista (Huom! mahdollisista)
lehtinimikkeistä, joilla on sanana
useampi merkitys kielessämme.

Merkitykseltään ne voivat olla asiapitoisia
tai huvittavan hauskoja liittyessään tiettyyn
asiayhteyteen.

Seuraavassa osa näistä:

Hämähäkki (käsityöläisille. fauna.)

Leskenlehti (puolisonsa menettäneille. flora. )

Nakki (kaikille yövuoroa tekeville. ruoka-aine.)

Noita (astrologeille. yliluonnollisesta tai tulevasta ennustava ja tietävä.)

Palmu (yksityisetsiville. flora. M.Waltarin tunnettu komissariohahmo.)

Porsaanreikä (kiinteistöbisneksessä toimiville. sanonta suomen kielessä.)

Purukumi (kaikille psykologeille ja psykiatreille. )

Rahasäkki (pankin henkilökunnalle.)

Rauhanpiippu (kansanedustajille / politiikoille. intiaanikulttuuri.)

Rukoilijasirkka (kirkon henkilökunnalle. fauna.)

Satakieli (kielenkääntäjille. fauna.)

Simpukka (korvalääkäreille. fauna)

Varas (lukkosepille.)

Vasikka (poliiseille. fauna.)

Yömyssy (alkoholiasiantuntijoille. vaate.)

ja näin edelleen…

Jatkan ajatuksissani listaa.
Kehittelen tästä kotitekoisen sanapelin.

Mutta, otan mielihyvin vastaan hauskoja vastaavia,
mikäli mieleesi tulee.

Halutessasi voit lähettää niitä minulle osoitteeseen:

susannamustaparta@gmail.com.

[www.susannamustaparta.wordpress.com]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s